30.1.08

Kauan Eläköön Summa!

Sutta kuonoon, periksi ei anneta, sanoi aina LaiskanMiehen mummi. Ja viisaat olivat hänen sanansa kun tänään Storan Enson Summan tehtaan viimeinen kone ajetaan alas. Tämä ei kuitenkaan ole Summan loppu. Ei! Tämä on uusi alku!

LaiskaMies ehdottaa, että Summasta tehdään nyky-yrityskulttuurin elämyspuisto perheen nuorimmille. Valtion investointirahalla tehtaalle palkataan ammattinäyttelijöitä esittämään sitä, miten ajassamme työelämä ihmispoloa kohtelee. Sillä olisihan se reilua näyttää lapsillemme, mitä heillä on edessä, etteivät niin nauttisi elämästään autuaan tietämättöminä yrityselämän pahuudesta.

Elämyspuistossa voisi olla vaikka Linnanmäen Vekkulin kaltainen "Johtajan huone" -niminen tila, jossa lapset voisivat kokea maailman nurinkurisuuden. Vierailijalle voitaisiin aluksi tarjota jäätelöä ja kertoa, miten hienosti hän on tehnyt töitä yrityksen eteen. Tämän jälkeen "johtaja" vetäisi jäätelön pois, potkaisi nilkkaan, vääntäisi väkisin vapaaehtoisen irtisanomisen allekirjoituksen paperiin ja kertoisi markkinatilaneen juuri heilahtaneen niin, että lapsukaisilla on kolme minuuttia aikaa poistua tehtaasta tai turvamiehet kantaisivat heidät kivuliaasti Kotkaan. Huoneessa voisi soida LaiskanMiehen kappale Antakaa Potkut.

Toinen vekkuli elämystila voisi olla nimeltään "neuvotteluhuone". Siellä näyttelijä esittäisi kalliisti palkattua konsulttia, joka kertoo, miten yrityksen huono ilmapiirikyselyn tulos on oikeasti motivaation puutteen tulos ja siksi yritys ehdottomasti tarvitsee kolmannen organisaatiomuutoksen tämän kuukauden aikana. Jotta tämä muutos menisi mahdollisimman kivuttomasti läpi niin lapsien pitäisi kirjoittaa kuivuneilla tusseilla mietteitään post-it -lapuille samalla kun konsultti kiillottaisi ylikiiltäviä kenkiään. Taustalla soisi LaiskanMiehen kappale Pahan Päivän Palaveri

Summan Elämystehtaassa voisi olla myös todellinen vauhtilaite nimeltään "Paperikone". Siinä lapset voisivat katsella pysähdyksissä olevaa paperikonetta samalla kun viereisellä jättiruudulla "Toimitusjohtaja" kertoisi miten koneen pitäminen kiinni mahdollistaa kaukana kaukana Kiinassa asti oleville ihmisille satoja työpaikkoja. Se on kuulemma hyvä se. Lapset voisivat sitten laittaa sormensa paperikoneen rattaiden väliin, jolloin palkattu avustaja löysi heitä vasaralla näpeille muistutukseksi tavallisen työläisen asemasta. Paperikone voisi hiljaisesti valittaa LaiskanMiehen kappaletta Arki Ahdistaa.

LaiskaMies ehtottaa, että Summan Elämyspuiston avajaisiin kutsutaan kunniavieraaksi vanha Haminalainen Jyri Häkämies, joka saisi kunnian kokea ensimmäisenä kaikki elämykselliset tilat jotta hänkin tietäisi jotakin todellisesta elämästä. Kun Jyrin sormille olisi läväytetty nuijalla voisi Hamina juhlallisesti antaa hänelle porttikiellon kaupunkiin. Pysykööt perkele Kotkassa, jonne sai Steveconkin kähmittyä!

Kauan Eläköön Summa - Kauan Eläköön Hamina!

- LaiskaMies

23.1.08

LaiskaMies Menestyy USA:ssa!

Kyllä vaan. LaiskaMies on saavuttanut USA:ssa - tuossa terveysintoilun rasvaisessa maassa - suomalaisbändeille ennen kuulumatonta menestystä. Onko Laiska noussut myydyimpien albumien listoille? Vai onko Laiska radiosoiton ehdoton ykkösnimi levymyynnin luvatussa maassa, jossa suomen kieli ja makkaraperunoiden suosio on kiistaton?

Parempaa! LaiskaMies ei usko levymyynteihin eikä radiosoittoon vaan perustaa toimintansa aitoon arjen parantamiseen. LaiskaMies haluaa säilyttää grillit, pelastaa työpaikat niuhoittavilta intoilijoilta ja muuttaa naapurisovun rehelliseksi sodaksi. Mutta ennen kaikkea LaiskaMies haluaa osoittaa, että Haminalaisella musiikilla voi romuttaa kansainvälisen talousjärjestelmän!

Ja siinä LaiskaMies on nyt onnistunut. Kunnon jenkit ovat kuunnelleet tarkasti LaiskanMiehen kappaletta "Lainaloukku" ja tehneet kuten biisissä kehoitetaan: menneet lainaamaan jättikokoiset asuntolainat ahneilta roskapankeilta. Ja hah, siitäs saivat typerät Euribor, WTO ja Kansainvälinen valuuttarahasto kerralla maistaa loskassa kävelyä! Turha on enää yrittää korkoja laskea ja paniikkia perua. LaiskaMies määrää!

Nyt vain suomalaiset perässä kunnon kuluttajina jättilainoja ottamaan, että saadaan Suomenkin talouteen vähän säpinää ja Summaan uusi yrittäjä! LaiskaMies on oman kortensa kekoon kantanut, oletko sinä?

Marssilaulu: Lainaloukku

Älkää lainatko rahaa - Lainatkaa PALJON rahaa!

- LaiskaMies

18.1.08

Vastuu ei paina Vastuutonta

Minäpä kerron teille, miten täällä asiat hoidetaan
Ja miten jokainen on syyllinen tavallaan
Kaikki on hiljaa viimeistään silloin kun puhetta tarvitaan
Vastuuta vaatien vaikenee aina...


Kyllähän LaiskaMies ymmärtää Suomen metsäteollisuuden haasteet ja paineet. Kun tuotanto ja raaka-aine on kallista eikä paperista saa premium-hintaa niin yhtälö ei toimi. Paska tilanne eikä alasajot lopu tähän. Sanokaa LaiskanMiehen sanoneen.

Mutta viheliäisen madon kaltaista möyrintää on se, että Summan tai Kemijärven tehdasta ei myydä vaikka mahdollisia ostajia olisi. Kapitalismin nimissä (koska tuo ei enää ole vastuullista markkinataloutta) on varmasti hieno veto vähentää paikallista tuotantoa pitämällä tehtaat tyhjillään ja sitä kautta tarjonta pienempänä ja kilpailu vääränä. Mutta onhan tuo nyt oikeasti sama kuin kusisi housuun siinä toivossa, että se lämmittää. Lyhyt on ilo ja sotkuinen jälki.

Jouko on johtaja ylitse muiden Pelkuri paikallaan!
Verhoutuu visusti valtansa suojaan peitellen puutteitaan!


Vastuuttomia jurpoja ovat Stora Enson hallituksen jäsenet, jotka yrittävät paikata huonoa bisnestään sillä, että vähennetään kokonaistuotantoa omista tuotantolaitoksista ja toivotaan, että sitä kautta kysyntää riittää tuottavalle tuotannolle. Vatipää vastuuttomat! Kiinan poikahan painaa heti kolme kertaa enemmän töitä jos markkinoilla vain mitenkään on tilaa. Tehtaiden pitäminen tyhjänä ei siis lopulta palvele Stora-Enson omaa bisnestä (ei ainakaan vuoden jälkeen) eikä etenkään vastuullista yritystoimintaa. Vastuullista olisi antaa toisten yrittää Summan ja Kemijärven tehtaalla. Ja samaan syssyyn on todettava vastuuttomaksi maan hallitus, joka ei tietenkään voi vaatia pörssiyhtiötä jatkamaan toimintaansa ko. tehtaissa mutta voisihan se nyt saatana yrittää edes vaatia sitä myymään ne! Häkämieskin, melkein oman kylän poikia. Kanna vastuusi!

Täällä on kaikki, täällä se on
Koottuna kansa se VASTUUTON


LaiskaMies ehdottaa, että Stora Enson hallituksen suomalaiset jäsenet merkataan nyt tarkkaan mieliin jos Summaa ja Kemijärveä ei myydä. Näille ihmisille tulee muistuttaa päivittäin heidän kuolemaansa saakka tästä päätösestä painokkaasti suomen kielellä. LaiskallaMiehellä on siihen tarkoitukseen biisikin valmiina: Vastuuton. Yllättäen siinäkin kappaleessa ylijohtajana vastuuttomassa yrityksessä toimii johtaja Jouko! (Biisi on sanoitettu jo vuosi sitten.)

LaiskaMies antaa biisiin täydet oikeudet käyttää sitä Stora Enson hallituksen, toimitusjohtajan ja rahoitusjohtajan muistuttamiseen hamaan loppuun saakka siitä, että heidän toimintansa tänään on täysin vastuutonta. Pahin virhe, mitä ihminen voi elämässään tehdä on vittuilla Haminalaisille!

Paperiliitto ja Toimihenkilöunioni, ottakaa biisi käyttöönne! Sen voi ladata myös Mikseri.netistä. LaiskaMies lupaa myös pyydettäessä yrittää päästä mielenosoituksiin tms. soittamaan kappaletta jos tarvetta on.

Johan on perkele - On LaiskaMies

- LaiskaMies

15.1.08

Haminan tuhkasta nousee Makkaraperunat!

Hah, moni olisi jo naulaamassa Haminan täydelliselle kaupungille viimeistä naulaa arkkuun vaan turha on toivo vääräuskoisilla. Haminaa koetellaan kuten on koeteltu todellisia suuruuksia läpi historian vaan ympyräkaupungin loisto ei himmene, ei ilon ympyrät häviä eivätkä makkaraperunoiden maku katoa.

Monen tietämättömän mielestä Hamina varmasti voisi jäädä venäläisten rekkojen pysyväisparkiksi mutta tietämättömyys on maailman syöpä ja sairaus. Kaikki itseään kunnioittavat ja maailmaa LaiskanMiehen tavoin kriittisesti katsovat tietävät Haminan saavuttaneen kuolemattoman - immortal - aseman. Ei vähiten pitkän historiansa, merkittävän rauhansopimuksensa (päästiin vihdoinkin eroon ruotsalaisista) ja maailmankuulun asemakaavansa mutta myös ja ehdottomasti maan parhaiden makkaraperunoiden puolesta!

LaiskaMies ehdottaa, että Haminan kaupunki hakee valtiolta erityisaluetukea 7 miljoonaa euroa ja sijoittaa koko rahan 7-tien autogrilliketjuun. Haminan Kaupungin omistamia grillikioskeja voisi olla tasaisesti koko matka Haminasta Vaalimaalle eli noin 30 kilometriä sillä Venäjän rekkajonoissahan kaikille grilleille riittäisi koko ajan asiakkaita. Grilleillä myytäisiin ainoastaan makkaraperunoita - oikean muotoisilla ranskalaisilla - ja pieniä maitoja. Hintaa annoksella voisi olla reilun miehen hengessä 5 euroa.

Jos grillejä olisi esim. 100 metrin välein, Haminasta Vaalimaalle mahtuisi 300 grilliä. Vuorotyönä nuo grillit työllistäisivät 8 henkeä per kioski joten Hamina pystyisi työllistämään helposti noin 2400 ihmistä näihin grilleihin. Koska grillit olisivat rakennettu valtion tukirahalla, jota ei tarvitse maksaa takaisin ja kioskit sijaitsisivat Haminan mailla ilman vuokramenoja, olisivat kiinteät kulut kuukaudessa lähinnä raaka-aineiden ostamisesta ja työvoimasta koostuvat kulut. Päivässä grilli voisi myydä noin 200 annosta makkaraperunoita ohi ajaville venäläisille, jolloin yhden grillin tuotto voisi olla noin 800 euroa päivässä (yhden annoksen omakustannehinta noin 1 euro). Kuukaudessa yksi grilli tuottaisi siis noin 24 000 euroa, josta riittäisi jokaiselle työntekijälle noin 3000 liksa (Haminassa ei tarvitse maksaa sosiaalikuluja). Onhan tuo toki vähemmän kuin paperimiehet ovat tienanneet mutta grillityössä saisi luontaisetuna popsia mielinmäärin makkispekkiksiä ja sehän on kuukaudessa jo useamman tuhannen euron arvoinen etu.

LaiskanMiehen liikkeenjohdon konsulttiyhtiö Trainers Grilli laskee, että yhteensä grillit tuottaisivat palkkatuloa työntekijöilleen kuukaudessa 7,2 miljoonaa euroa ja vuodessa 86,4 miljoonaa euroa. Kunnan veroprosentin ollessa noin 19%, Haminalle jäisi tästä bisneksestä vuodessa reilu 16 miljoonaa euroa verotuloa joten tässä bisnesmallissa omistajan ei tarvitsisi rokottaa grillien voittoja ja siksi kaikki tuotto menisi palkkoihin.

Grilleistä saamillaan verotuloilla Hamina voisi ostaa Haminan ja Kotkan rajalle mainostauluja, joihin voisi teettää kaupungista pois päin menijöille mainoksia tyyliin "Tervetuloa Kotkaan, Satamatoimialan perseennuolijoiden kotikaupunkiin". Kun taas Haminaan saapuvaa voisi tervehtiä taulu, jossa lukisi "Hamina - Ylpeä ja itsenäinen grillikaupunki".

Joten haistakaa Stora Enson ja Stevecon hallituksissa palanut rasva ja poltettu grilli. Hamina elää makkaraperunoistaan vielä silloinkin kun paperin ahtaaminen on Suomessa muisto vain!

Älkää menkö Kotkaan - Menkää Haminaan ja syökää Makkaraperunat!

- LaiskaMies

11.1.08

LaiskanMiehen Terapialle Tarvetta!

LaiskaMies voi sen todistaa: Aikamme on sairas ja vähäisten terapeuttien joukosta LaiskaMies on noussut todelliseksi auttajaksi nykyaikamme syrjityille. Musiikillaan ja teksteillään LaiskaMies on auttanut lukemattomia arkemme hampaan koloon jääneitä ihmisiä, jotka eivät ole apua saaneet yksityisten lääkäriasemien nousevasta massasta eivätkä työpaikkojen väsyneistä ilmapiirikyselyistä. Eivät ole.

Mutta LaiskastaMiehestä apu on irronnut ja vaatimattomana miehenä LaiskaMies voi vain arvuutella sitä suurinumeroista lukua, joka kertoo tämän terapian parantamista arkemme antisankareista. Ja mitenkä Laiska voi tämän todistaa? No näin.

LaiskaMies on salaa onkinut tietoonsa käyttäjätunnukset Supon tarkoin varjeltuun vakoiluohjelmaan, jolla seurataan ihmisten epäterveellistä syömistä. Supo kun ei muuten ole keksinyt mitään muuta maatamme uhkaavaa vaaraa niin sekin on joutunut terveysministeriön uhkauksesta aloittamaan maukkaita ruokia syövien ihmisten seurannan, jotta heitä jonain päivänä voidaan syyttää talouden lamasta, ylihintaisista asunnoista, ylivelkaantuneesta kansasta ja populismin syövyttämästä julkisesta keskustelusta.

No tuolla superhienolla Commodore 64:ään perustuvulla laitteella LaiskaMies on seurannut tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka säännöllisesti kuuntelevat harmistuspäissään LaiskaaMiestä ja kerta toisensa jälkeen tulevat näille sivuille purkamaan arjen painetta. Ja mistäpä muualta etsivä apua löytäisikään kun täältä esim. silloin kun Googleen tempaisee "epäpätevä pomo" -hakusanan?

LaiskanMiehen terapian tarve yhteiskuntamme siloitellun pinnan alla on niin selvää, että suurin osa LaiskanMiehen sivuilla kävijöistä tulee tänne hakukoneiden kautta ja etsityimpiä aiheita ovat nimenomaan työpaikkojen arkiset ahdistukset kuten vastuuttomat työkaverit, typerät palaverit, jostain nössöjen taikamaailmasta siinneet pomot ja kultaisen kädenpuristuksen toive. Toki aina vialliset naapuritkin ovat saaneet ihmiset hakemaan Laiskan apua.

Ja LaiskaMies lupaa jatkaa edelleen pyyteetöntä työtään taistelemalla arjen tylsää vastavirtaa vastaan. Nauhoittamista vaillehan ovat jo kappaleet Kone Kaatuu (tietokoneiden perkeleet), Hyvä Paha Palkkapäivä (yhden päivän takia jaksaa koko kuukauden kunnes totuus laskujen jälkeen paljastuu) ja varmasti oli muitakin mutta niitä kirjoittava Laiska ei nyt muista. Tekeillä on kuitenkin kappale työnimellä "Keskiverto Elämä", joka kertoo siitä, miten tilastojen valossa perustellaan nykypäivänä kaikki vaikka nyt tammikuussakin pitäisi tilastojen valossa olla Etelä-Suomessakin hyvä hiihdellä. Mutta meneppä siinä nyt sivakoimaan tuonne vesisateeseen hiekkatielle uuden karheat Peltoset jalassa ja huutamaan, että tilastojen valossa nyt pitäisi olla miinus viisi ja 20 senttiä lunta!

Taistelu siis jatkuu. LaiskaMies toivoo, että hänen terapiastaan on apua myös tänä vuonna. Ainakin siitä on apua LaiskalleMiehelle.

Älkää luottako työpaikkojen tyytyväisyystutkimuksiin - Luottakaa LaiskaanMieheen

- LaiskaMies

9.1.08

LaiskaMies on ehkä Second Lifen kovin keikkabändi!

LaiskaMies sai juuri käsiinsä Yoen äänittämän livetaltioinnin LaiskanMiehen syksyisestä Second Life -keikasta ja nyt vasta näki koko tapahtuman yleisön näkökulmasta. Ja jos ei itse musiikkiesitystä oteta huomioon (eikä sitä oteta) niin keikallahan tuntui olevan oikein mahtava meininki meneillään! Siistiä.

Esiintymisen tuoksinassa Laiskat eivät nimittäin ehtineet lukea keikkayleisön kommentteja joten voi kuinka ne lämmittivät paatuneenkin kyynikon sydäntä vielä näin kuukausien jälkeen; LaiskaaMiestähän ihan kehuttiin! Kyllähän tässä voi alkaa jo harkita hajoamista ja kokoelmalevyn tekemistä kun niin oli suopeaa ja miellyttävää kommentointia keikkayleisössä liven aikana. Harmi, ettei rääkymisen ja soittamisen keskellä ehtinyt keskustelua seuraamaan sillä paljon oli mukavaa keskustelua yleisössä.

Jos siis joku joskus uskaltautuu kokeilemaan virtuaalimaailmassa aidosti livenä soittamista niin LaiskaMies voi suositella, että joku muu hoitaa hahmojen liikuttelun kuin bändin jäsenet itse. Myös musiikin monitorointi kannattaa järjestää niin, että joku kuuntelee millä tasoilla se huttu sinne nettiin menee kun bändin jäsenenä sitä ei voi näköjään tehdä.

Mutta lämmin on mieli kun katsoi taltioinnin. Suuri Kiitos Yoe! Ja Kiitos Tuija dvd:n välittämisestä. Ehkä LaiskaMies saa vielä aikaiseksi sen luvatun musavideon. No, ei nyt luvata uudestaan mitään. LaiskaMies kun ei itse ole saanut vieläkään auki nauhoittamaansa videota ko. keikalta ja muutenkin nämä tietotekniset väkkäreet aiheuttavat päivä päivältä enemmän kirskuvia hampaita. Onneksi "Kone Kaatuu" -biisi on valmis nauhoitettavaksi. Voi sitä sitten aina kuunnella kun menee hermo näiden kanssa.

Pääsihän Laiskakin lopulta taas valittamaan, että katoaa mielestä nämä positiiviset hetket. Pyyhkikää hyvä mielestänne ja palatkaa murjottamaan pomollenne palaveriin. Se on sentään rehellistä suomalaista toimintaa se. Samalla voitte kuunntella vaikka tätä.

Älkää odottako LaiskaltaMieheltä mitään - Odottakaapahan vain!

-LaiskaMies

Ja tässä Yoen kooste taltioinnista ihan vaan Majoneesi Maurin kiusaksi:

6.1.08

Laiskuus Vihdoinkin Arvossaan!

Vihdoinkin on maailmassa tapahtunut hyvää ja kaunista. Ilkeä Helsingin Sanomat osaa kerrankin nostaa maailman moskasta todellisia uutisia ja kertoo Kolumbian Bogotassa olevasta näyttelystä, joka on omistettu laiskalle. No oikeammin se on omistettu laiskuudelle mutta LaiskaMies katsoo rehellisenä miehenä, että kyseessä on kunnianosoitus myös LaiskanMiehen pyytettömälle taistelulle töissä intoilua, sosiaalista "en mä sua oikeasti tunne mutta kivaa kun on sata kaveria" nettiverkottumista ja kaikkea muuta "tänään niin vitun tärkeää eikä huomenna muista kukaan" -typeryyttä vastaan.

Maailmassa on pysyviä asioita kuten nälkä, uni ja laiskottelun ihanuus. Hiiteen kaikki muu! Tässäpä siis vielä muistutukseksi "Takaisin Sänkyyn" -biisi.

Menkää tukemaan laiskottelua Bogotaan - Viekää LaiskanMiehen levy osaksi näyttelyä

- LaiskaMies

4.1.08

Todellinen vuosi 2007

Vuodenvaihteessa saamme aina lukea valtamedian ruodinnan menneestä vuodesta. Niissä tylsissä listauksissa käydään läpi uutistapahtumia ja muita vähäpätöisiä asioita menneen vuoden varrelta. Ja joka vuosi niistä puuttuu todelliset vuoden kohokohdat ja vastoinkäymiset. Siksipä tässä LaiskanMiehen lista vuodesta 2007, joka kertoo tavallisen työläisen merkittävimmät tapahtumat mitään siihen lisäämättä, mitään siitä poistamatta.

Vuoden merkittävin tapahtuma on valitettava ja sen jäljet näkyvät vielä kauan monien rauhaa rakastavien ihmisten sydämissä. Kyseessä on tietenkin Rajapatsaan grillin traaginen kohtalo. Vuosikymmenien pyyteettömän palveluksensa päätteeksi kiittämättömät kulipäät polttivat grillin jättäen syvän haavan kaikkien todellisten makkaraperunoiden ystävien mahalaukkuun. LaiskaMies ehdottaakin kansallista surupäivää Rajapatsaan grillin tuhonpäivänä 2.9.
(Joka haluaa vääntää viestä omassa vatsahaavassaan, voi lukea ES:n uutisen täältä)

Toinen merkittävä asia vuodelta 2007, joka edelleen nosti tavallisen ihmisen verenpaineita, on pätemättömien pomojen olemassaolo. LaiskaMies ei voi ymmärtää, mistä sikiävät kaikki painepäiset pikkuhölmöt pomot, jotka eivät erota tärkeää asiaa täysin turhanpäiväisestä askareesta. Laiskan tutkimukset ovat osoittaneet maapallon lämpenemisen syyksi epäpätevien pomojen alaisissaan aiheuttaman pään kuumenemisen. Pallomme voitaisiin vielä pelastaa ikuiselta sumulta jos pomot lähetettäisiin LaiskanMiehen Camp Tomppa -uudelleenkoulutusleirille.

Kolmas todellisille kansalaisille alati painostava ärsyttävyys vuonna 2007 oli naapureiden kasvanut haitta. Vuoden aikana moni yritti opettaa naapureitaan tavoille mm. samurai-miekalla ja tuliaseilla mutta turhaan. Valtiovallan pysyvä vaikeneminen maan ehkä pahimmasta työkyvyttömyyttä aiheuttavasta ongelmasta ei voi jatkua. LaiskaMies odottaa, että tulevissa kuntavaaleissa todelliset väittelyt ehdokkaiden välillä käydään siitä, kuka saa kolata lunta kenenkin pihalle.

LaiskaMies voisi luetella lukemattomia epäkohtia lisää vuodelta 2007 mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tylsän arjen vapaustaistelija LaiskaMies sai äänitettyä Haminan studiossaan 12 kappaletta levylle ja teki kaksi huippusuosittua livekeikkaa. Toisen niistä vieläpä ensimmäisenä Suomessa aitona livenä virtuaalimaailmassa. Lisäksi LaiskaMies tuki viimeistä makkaraperunoiden pyhättöä Haminan Autogrilliä anteliailla lahjoituksilla täyttäessään sieluaan nykypäivän öylätillä eli makkaraperunoilla. Vuosi ei siis ollut heikko koska LaiskanMiehen yhteenlaskettu elopaino lisääntyi monenmonella kilolla.

Mutta taistelu harmaata arkea vastaan ei vielä ole ohi. Siksi LaiskaMies suuntaa vuoteen 2008 vielä kustannustehokkaammin ja kvartaalitulosorientoituneemmin. Vuosi 2008 tulee olemaan voiton vuosi.

Kuuntele vuosi 2008 paremmaksi - Kuuntele LaiskaaMiestä