Nimittäin siitä, mikä sinulle on tärkeää. Se ei vain kiinnosta ketään koska niitä toisia kiinnostaa ne omat asiansa, joiden ne luulee toisia kiinnostavan. Vaan ei kiinnosta ketään kenenkään muun asiat ja arvot. Kaikki on Minä!
Eikä LaiskaMies sano, että siinä olisi jotain pahaa. Tiedemiehethän ovat jo todistaneet, että olemme geeniemme kantojuhtia ja geeniemme perimmäinen arvo on olla itsekäs ja jatkaa omaa olemassa oloaan seuraavissa sukupolvissa. Hyväksykäämme tämä. Mutta ymmärtäkäämme se, että tuosta seuraa se, ettei ketään muuta aidosti kiinnosta oman itsekkyytensä jälkeen sinun tai LaiskanMiehen asiat. Omassa itsessään kaikki pyörii tyytyväisenä kuin Haminan keksi.
Hauskinta tässä kaikessa on LaiskanMiehen mielestä se, että kaupallinen maailma pyörii ostamisen kautta rakennettavan oman identiteetin ympärillä. Meille uskotellaan, miten omistamalla tietyn automerkin tai vaateparren, kuulumme lähtemättömästi sen tuotteen kimaltelevaan sädekehään ja ympäristömme huomaa tuotteen kantajansa arvon. Tylsää sanoa mutta ei huomaa. Vai pidätkö sitä lukion nörttiä yhtään sen parempana kun ajelee mersullaan? Tai onko vittumainen pomosi mielestäsi autuaan elegantti kun pukeutuu Pradaan ja väittää kuuntelevansa jotain tosi luovaa italialaista kiljuhanhea? Eikä se naapurin Ville muutu yhtään sen mukavammaksi vaikka omaakin omasta mielestään kulmakunnan parhaiten viritetyn mopon. Saatanallinen ääni siitä lähtee ja sinua se ärsyttää. Vaan Ville painaa kuuppa onnesta bensan katkuisena.
Joten lopettakaa tuotteiden/bändien/brändien/aivotyhjiön kanssa pelaaminen. Ei meitä muita kiinnosta! Ei teitä kiinnosta! Ei LaiskaaMiestä kiinnosta!
Älkää uskoko ketään - älkää uskoko LaiskaaMiestä
- LaiskaMies, jota ei kiinnosta millä ajatte, mitä kuuntelette, mitä puette päällenne tai mitä elokuvia väitätte katsovanne. Tehkää mitä lustaatte ja lopettakaa se keikistely.
17.9.07
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
